Jos vammainen henkilö hakee Tanskassa avustusta apuvälineisiin tai lisäkustannuksiin, kunta voi hylätä hakemuksen riippumatta siitä, onko henkilöllä tosiasiallisesti oikeus avustukseen.
Hakijalla on tällöin kaksi vaihtoehtoa: joko luopua tai valittaa päätöksestä ja odottaa sitten kansallisen sosiaalialan muutoksenhakulautakunnan päätöstä.
Käsittelyaika kansallisessa sosiaalialan muutoksenhakulautakunnassa on tällä hetkellä 5 kuukautta (lähde: ast.dk).
Kauheaa luettavaa
Alla olevassa taulukossa esitettyjen käännytysprosenttien pitäisi todella huolestuttaa meitä, koska kaikille on selvää, että näin korkeiden käännytysprosenttien vuoksi apua tarvitsevat ihmiset juuttuvat järjestelmäämme.
Totuus on, että elämme maassa, jolla on aikomuksia kohdella erityistarpeita omaavia ihmisiä, meillä on palvelulaki, jota on noudatettava, ja koko ajattelutapa on alun perin tehty parhaissa aikeissa - tietenkin. Mutta totuus on valitettavasti myös se, että vammaiset ihmiset ja heidän omaisensa päätyvät fyysisesti ja henkisesti murtuneiksi, koska he vaativat oikeuksiaan ja heitä sitten kiusataan ja pahimmassa tapauksessa tyrannisoidaan julkisessa järjestelmässä vuosikausia.
Lähde: Vammaisneuvosto: Tanskan sosiaalivalituslautakunnan portaali.
Tämän vuoden tammikuun lopussa sosiaali- ja asuntoministeri Pernille Rosenkrantz-Theil ilmoitti TV-ohjelmassa Go'morgen Danmark (Go'morgen Danmark 30.1.2023, TV2), että vammaisasioissa ryhdytään nyt toimiin erikoistamalla tapauskäsittelijöitä kuntiin ja keskittämällä asioiden käsittelyä.
Onko tässä todella kyse sosiaalityöntekijöiden ammattitaidosta, vai johtuvatko monet hylkäykset siitä, että sosiaalityöntekijöille on jo vuosia saneltu, että taloudellinen näkökulma on tärkeämpi kuin inhimillinen näkökulma?
Monilla kansalaisilla on sellainen asenne, että vammaiset ovat onnekkaita, kun he voivat asua Tanskassa, jossa he voivat saada apua, mutta harva tietää, että todellisuus on usein aivan toinen. Monet vammaiset lapset ja aikuiset sekä heidän hoitajansa päätyvät voimattomuuteen, jossa heidän on tyydyttävä puolikkaisiin ratkaisuihin, vaikka se on täysin merkityksetöntä ja tarkoittaa luonnollisesti sitä, että arki ei ole johdonmukaista. Yhä useammat ihmiset siis alistuvat, minkä seurauksena me yhteiskuntana vedämme tarpeettoman paljon ihmisiä julkisen avun piiriin (lähde: tvmidtvest.dk). Miksi emme käyttäisi rahaa eri tavalla ja paremmin?
Tosiasia on, että 10-15 prosenttia väestöstämme kärsii jostain lievemmästä tai vakavammasta vammaisuudesta (lähde: ks. esim: danskhandicapforbund.dk.), ja sitten on vielä sukulaiset, jotka saavat hitaasti mutta varmasti arpia sieluunsa vuosien mittaan, joten puhumme suuresta yhteiskunnassamme olevasta ryhmästä, jota kohtelemme sopimattomasti, eikä meillä ole varaa tehdä niin vuonna 2023!
Tahallisesti virheellinen tapausten käsittely - ilman seurauksia
Alla olevat tilastot osoittavat, että 18-19 000 tapauksesta valitetaan vuosittain - ja tässä yhteydessä on muistettava, että kaikki eivät osaa käsitellä tai osaa hakea muutosta - joten luvun pitäisi olla paljon suurempi. Monilla on oikeuskuluja, mutta siitä huolimatta kunnalla ei ole mitään seurauksia, kun se häviää asian. Tahallisesti virheellisestä asian käsittelystä ei seuraa rangaistusta, vaikka kansalainen on joutunut odottamaan viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia eikä ole saanut apua, johon hänellä olisi ollut oikeus.
Lähde: Kunnianhimoinen oikeusasiamies: ast.dk
Association for Equal Terms on juuri korostanut, että tapausten käsittelyssä on yleisesti ottaen todellinen ongelma. Tulevassa oikeudenkäynnissä he auttavat 25 perhettä yhteistyössä kunnan kanssa, koska aivan liian moni jää jumiin (lähde: https://forlige.dk/om-os/undersogelser).
Meidän on muutettava inhimillistä asennetta kunnissa, ja se onnistuu vain varmistamalla, että taloudellinen perusta on kunnossa. Jos/kun hallitus ei esitä konkreettisia toimenpiteitä, se on nykytilanteen hyväksymistä.
Ratkaisuja on monia - mutta vain taloudelliset keinot auttavat.
Jos ajat ylinopeutta yleisillä teillä, sinun on maksettava sakko ja maksu uhrirahastoon. Voisimme harkita samanlaista mallia vammaisalalla.
Esitetyistä tilastoista voimme nähdä, että keskimäärin 30,2 prosenttia kansalaisista onnistuu väittämään, että asia on ratkaistu väärin.
Miksi ei otettaisi käyttöön 25 000 Tanskan kruunun suuruista kiinteää sakkoa, jonka kunta maksaa, kun asia hävitään, ja vaatimusta, jonka mukaan sen on myös maksettava kansalaiselle oikeusavusta aiheutuneet kulut?
Jos peruuttamisprosentti olisi esitetty, saisimme 139 miljoonan Tanskan kruunun vuotuisen rahaston, jota voitaisiin käyttää vammaisalan kehittämiseen, ja voisimme jopa harkita "uhrikorvausta", mutta mikä tärkeintä, palauttaisimme inhimillisen kunnioituksen vähemmistöryhmälle, joka on joutunut liian monen vuoden ajan taistelemaan yhteiskunnan hyväksynnästä.
