Me kaikki tunnemme arkielämän kiireen ja hälinän.
Kaikki perheenjäsenet tekevät sitä, mitä yleensä tekevät.
Yksi viikko seuraa toista.
Koulu, työ, urheilu ja muut vapaa-ajan aktiviteetit työllistävät.
Kaikki käytännön askareet, kuten pyykinpesu, siivous, kaupassa käynti, ruoanlaitto ja kotitehtävät isojen lasten kanssa.
Lapsi, joka vaatii täyden huomiosi 24 tuntia vuorokaudessa, ja lapsi, joka - vaikka kuinka rakastaisit häntä - asettaa sinut uuvuttavaan tilanteeseen ja asettaa sinulle käytännön haasteita, jotka saattavat tuntua ratkaisemattomilta.
- Pitäisikö minun vähentää työaikaani, kun vapaa-aikani on yhtäkkiä kuin ylimääräinen kokopäivätyö?
- Pysyykö taloutemme kasassa, jos minä/me työskentelen vähemmän?
- Ymmärtääkö työnantajani, että lapseni on usein sairas?
- Tuntevatko työtoverini, että petän heidät, kun en tule töihin?
- Pitäisikö minun hakea lomaa?
- Mitä teen, kun erityislapseni ei viihdy tavallisessa päivähoidossa?
- En voi ottaa lastani mukaani ostoksille, miten ratkaisen tämän?
- En voi enää viedä terveitä sisaruksiani iltapäivisin urheiluun, ja läksyavun hoitaminen on käynyt vaikeaksi. Olenko huono äiti, koska käytän energiani erityistä tukea tarvitsevaan lapseeni?
- Minulla ei ole aikaa ystävilleni?
- Puolisoni kaipaa minua, mutta en pysty käsittelemään läheisyyttä juuri nyt!
On sanomattakin selvää, että perheidylli murenee, koska kaikkien voimavarat ovat ajan myötä rajalliset.
Voimme kaikki mobilisoida ylimääräistä energiaa ja löytää rajattomasti voimaa, kun tarvitsemme sitä.
Mutta vain jonkin aikaa - sen jälkeen se vaatii veronsa keholta ja mieleltä.
Jos emme pidä huolta itsestämme, jos emme reagoi kehomme lähettämiin signaaleihin, sairastumme.
Tässä tilanteessa emme voi aina sallia itsemme kuunnella kehoamme, koska on perhe, joka on riippuvainen päivittäisestä panoksestamme....on on on on on....on pyykkiä, ruokapaketteja ja kaikkea muuta ennen kuin voit istua sohvalle ja lähteä kävelylle ja siten saada hieman omaa aikaa ja ladata akkuja.
Joillekin kehittyy stressiä, masennusta, vihaa ja itkukohtauksia, mikä on luonnollista, koska kohtaat ratkaisemattomia haasteita ja käsittelet samalla NIIN monia tunteita.
Kaiken lisäksi olet saattanut joutua luopumaan omista kiinnostuksen kohteistasi, koska aikaa ja energiaa ei ole ja arki on yhtäkkiä merkityksetöntä sen lisäksi, että toimit "käytännön sikana" kotirintamalla.
Jos koet tätä turhautumista juuri nyt, sinun pitäisi tietää, että useimmilla lastenosastoilla on psykologi henkilökunnassa. Tämän henkilön kanssa voit puhua ILMAISEKSI.
Hän voi auttaa sinua hyväksymään tilanteen ja antaa sinulle käytännön työkaluja joidenkin ongelmiesi ratkaisemiseksi.
Lisäksi puhuminen jollekin, joka ei ole emotionaalisesti osallisena, on aina katarttista, koska silloin voit olla raa'asti rehellinen.
Jos tunnet tilanteen, auta muita ymmärtämään, että he EIVÄT ole yksin. Se voimattomuus, riittämättömyyden tunne ja huoli tulevaisuudesta on TÄYSIN LUONNOLLISTA!
Jaa neuvosi tai tarinasi antaaksesi meille välähdyksen siitä kaunistelemattomasta todellisuudesta, joka syntyy, kun perheessä on lapsi, jolla on erityistarpeita.
